Ajatuksia hengityksestä
Valmistuin muutama viikko sitten hengitysvalmentajaksi, ja se on saanut minut pysähtymään hengityksen äärelle aivan uudella tavalla. Kun olen opintojen kautta perehtynyt hengityksen fysiologiaan ja sen merkitykseen hyvinvoinnille, olen samalla huomannut, kuinka paljon jooga on jo vuosien varrella tukenut hengitystäni. Monet asiat, jotka aiemmin tuntuivat vain harjoituksen luonnollisilta osilta, ovat nyt avautuneet syvempinä oivalluksina.
Yksi tärkeä oivallus on nenähengitys. Olen vasta myöhemmin ymmärtänyt, että joogan asanaharjoitus on ollut ensimmäinen paikka, jossa olen oppinut ylläpitämään nenähengitystä myös aktiivisemmassa liikkeessä. Joogan parissa tämä taito tuli minulle luonnostaan osaksi harjoitusta, ja vasta myöhemmin olen alkanut todella ymmärtää, miten tärkeää on, että hengitys kulkee nenän kautta. Samalla olen ymmärtänyt, että nenän kautta hengittäminen ei ole pelkästään tekniikka vaan tapa olla läsnä – ja sen myötä myös keho ja mieli rauhoittuvat helpommin.
Toinen tärkeä oivallus on ollut hiljentyminen oman hengityksen äärelle. Joogaharjoituksessa on hetkiä, jolloin liike pysähtyy ja jäljelle jää vain hengitys. Kun uskaltaa antaa itselleen luvan kuunnella sitä tarkasti, voi havaita paljon – hengitys voi olla syvä tai pinnallinen, rauhallinen tai levoton, joskus jopa katkonainen. Usein huomaa, että kun hengitys alkaa tyyntyä, myös mieli seuraa perässä ja löytää hiljaisuuden. Jo pelkkä huomion kohdistaminen hengitykseen voi avata tilaa lempeydelle, hyväksynnälle ja uusille oivalluksille.
Joogan asanat ovat myös näyttäneet minulle, että hengitys ei tapahdu vain keuhkoissa, vaan se kulkee läpi koko kehon. Harjoituksissa olen saanut kokea, kuinka hengitys voi laajentua kylkiin, selkään, lantioon, kurkkuun ja jopa jalkapohjiin saakka. Se voi avata paikkoja, joihin en aiemmin edes osannut kuvitella hengityksen ulottuvan. Mitä monimutkaisempi asana, sitä kiehtovampaa on huomioida miten hengitys etsii uusia kulkureittejä. Ja kun se onnistuu, tunne on palkitseva – aivan kuin olisi löytänyt itsestään lisää tilaa elämälle.
Kaiken tämän rinnalla olen oppinut myös hengityksen hyväksymisen. On päiviä, jolloin hengitys kulkee kauniisti ohjatun harjoituksen rytmissä, Ujjayi-hengitys soi selkeänä ja uloshengitys pitenee helposti. Ja on päiviä, jolloin mikään tästä ei onnistu. Suu aukeaa, hengitys muuttuu pinnalliseksi, ja yrityksestä huolimatta se ei tottele tahtoa. Aiemmin olisin voinut kokea tämän epäonnistumisena, mutta nyt ymmärrän sen olevan vain osa luonnollista hengitystä ja välillä on hyvä antaa hengityksen vain olla. Hengitys elää niin kuin elämäkin – se muuttuu, aaltoilee ja on välillä hallitsematonta.
Ilman joogaa en ehkä olisi koskaan pysähtynyt tutkimaan hengitystä myöskään näin syvästi. Joogan kautta olen oppinut, että hengitys on aina läsnä, se kantaa kaikissa hetkissä ja se kertoo, miten voimme. Se on elämä itse – jotain niin arkipäiväistä ja silti niin merkityksellistä.
Hengityksen tutkiminen on matka, joka ei tule valmiiksi. Jokainen sisään- ja uloshengitys voi avata jotain uutta, ja jokaisessa hetkessä hengitys voi kertoa meille, missä juuri nyt olemme.